YXPILA HINAUS - BOGSERING


Oy Yxpila Hinaus-Bogsering Ab on jo yli 30 vuoden ajan toiminut Kokkolan satamassa tuottaen satamahinaus- ja jäänmurtopalveluita asiakkailleen. Kokkolan satama on viime vuosikymmen aikana kasvanut merkittävästi, nousten Suomen suurimpien satamien joukkoon. Tämä on vaatinut sopeutumista myös meiltä, ja olemme täten kehittäneet yritystä ja investoineet moderniin ja monipuoliseen kalustoon. Myös työntekijöiden määrä on lisääntynyt ja tällä hetkellä yhtiömme työllistää 17 henkilöä.

Nykyään tuotamme satamahinaus palveluita Kokkolan sataman lisäksi myös muualla pohjanlahden alueella, ja haluamme kehittää toimintaamme jatkuvasti. Laivastoomme kuuluu tällä hetkellä viisi alusta, joista 2 on perinteistä, sekä 3 ASD tyyppistä hinaajaa. Aluksista neljä on jäissä kulkevia, ja talvisin hinaajien tehtäviin kuuluu avustuksien lisäksi myös sataman jäänmurtotehtävät.

Aluksillamme on myös mahdollista kuljettaa tarvikkeita tai varaosia, esimerkiksi ankkuripaikalle. Tavoitteenamme on tuottaa asiakkaillemme laadukkaita ja turvallisia palveluita kaikilla osa-alueilla, tämän varmistamiseksi ylläpidämme ja huollamme kalustoamme, ja miehistömme harjoittelevat säännöllisesti.  Aluksemme on tilattavissa hyvinkin nopealla aikataululla, joko meklarin tai suoraan yhtiön päivystyksen kautta. Olemme käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa, ympäri vuoden.